Sirkus pyörähtää taas käyntiin, nyt viimeistä kertaa. Osat on vaihdettu ja valvojista tuli taas valvottavia simppuja. Vuosangan harjoituksen loppu todellakin häämöttää jo, toisin kuin syksyisellä marssilla Vuosaaren tunnelin päässä. Nähtäväksi jää, sujuuko paluumarssin ajoneuvosuunnistus paremmalla menestyksellä, kuin ennen auringonnousua tapahtunut maisemakierros yksittäisen kelvottoman simpun osalta, vai ilmestyykö reitille taas karttaan merkitsemättömiä kiertoteitä. Tuore toimihenkilöstö tuskin pahoittaa mieltään siirtyessään raikkaasta telttamajoituksesta takaisin katon alle. Nyt jo näytöt suorittaneena uudet ampujat perustivat majoituksen virkistävässä 30-asteen pakkasessa ja aloittivat kuluneen harjoituksen reflektoinnin teltoissaan, niitä samalla yöksi lämmittäen.
Torstain sotahistorian kierroksella pääsimme lähemmäs autenttisia talvisodan olosuhteita kuin osasimme kuvitellakaan. Pakkanen oli kiristynyt yli kahdenkymmenenviiden ja mukaan käsketty varustus muistutti lähinnä Neuvostoliiton Ukrainalaisen divisioonan varustusta. Päivän selviytyminen standardista poikkeavan, nyt vain yhden kolmioleivän turvin, oli nykyhuollon mahdollistamaan elintasoon tottuneelle simpulle järkytys. Autenttisissa oloissa eläytyminen talvisodan henkeen oli kuitenkin helppoa ja simppujoukko omaksui annettua tietoa tehokkaasti. Tarttuipa mukaan myös sotasaalista Raatteenportti-museosta. Aidot singon tähtäinkaukoputket, pistimet sekä muu materiaali teki myymälässä kauppansa.
Toivottavasti harjoituksen viimeinen vaihe ennen kurssinjohtajamme toivomaa “vuoden rankinta fyysistä suoritusta”, eli harjoituksen päättävää 30-kilometrin hiihtomarssia sujuu yhtä jouhevasti uudeltakin toimihenkilöosastolta. Ampumakäskyjen hiominen ja kopioiminen aamukolmeen, aamulla viideltä ampumapaikalle valmistelemaan siirtyminen ja heittokuljetusten 3-tuntinen odottelu tuskin jäävät kokematta.
Kadetit Ketoluoto ja Lainela

0 Kommentit to “Kurssit 95. ja 96. voitte suorittaa vaiheen 3.”